maanantai 28. huhtikuuta 2014

Queenstown









Päätin kirjottaa mun matkasta parissa postauksessa koska kuvia on p-a-l-j-o-n! Lennettiin siis ensin Queenstowniin, Etelä-Saarelle. Queenstownia ei turhaan kutsuta nimellä "The Adventure Capitol of the World", sillä mahdollisuuksia uhkarohkeille matkaajille tässä kaupungissa riittää. Samaan aikaan Queenstown muistutti mua Lapista (vaikka vuoret lapissa ei oo läheskään niin jyrkkiä ja korkeita:D) ja eurooppalaisesta alppikylästä, eikä ihme koska täällä sijaitsee myös "eteläisen pallonpuoliskon Alpit". Satuttiin paikalle täydelliseen aikaan, koska ruska oli kauneimmillaan ja maisemat oli muutenkin henkeäsalpaavat. Ilma oli selvästi jo kylmempi kun täällä pohjosessa (tää on niin nurinkurista että pohjosessa on lämminta yms..) ja uutisista huomasin että siellä sato jo ensilumet just päivä sen jälkeen kun lähdettiin. Queenstown sijaitsee siis sen verran lähempänä etelänapaa, että ilmasto on melkeen samanlainen kun Suomessa, ja talvella tulee lunta. Lämpötilat on silti kylmimmillään siinä -8 celsiuksen paikkeilla. Täällä missä asun niin ei mee pakkasen puolelle ikinä, joten monet mun kavereista ei oo ikinä nähny lunta! Vettä tulee kuulemma sitäkin enemmän... :D

Kierreltiin yks päivä Queenstownissa ja lähistöllä, muttei jääty pidemmäksi aikaa koska tuun tutkailemaan tarkemmin Queenstownia sitten mun eteläsaaren reissulla mikä on lokakuussa (jos muistan oikein). Jos ikinä tuutte Uuteen-Seelantiin, menkää Queenstowniin!

I decided to write about my trip to the South Island in a couple different posts because I got heaps of photos. When we landed in Queenstown, I immediately felt the difference. Weather was a bit colder, but also more fresh. The highest mountains already had snow on them, and the whole scenery was breath taking. Somehow Queenstown reminded me of a mixture of a European alp village and Lapland. Our timing was perfect, because the colors in the leaves were beautiful. 

We stayed there only that day, because I will travel to Queenstown again on my South Island trip in October. Queenstown was perfect, I could even see myself living there one day (if it wasn't so bloody far away from everything).

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Easter!

Eka termi takana koulussa. Kolme viikkoa sitten vielä aattelin etten selvii näistä historian esseistä ja englannin assesmenteistä. Oon tosi kunnianhimonen ja mulle oli tosi turhattavaa kun en kertakaikkiaan saanut paperille sitä mitä halusin. Siihen joutuu vaihtarina tottumaan tosi paljon, että on vaikea ilmasta tunteitaan koska ei löydä juuri niitä oikeita sanoja vaan joutuu käyttämään synonyymejä tai vastaavia sanoja. Sain kaiken kuitenkin tehtyä ja olin suht tyytyväinen mun aikaan saannoksiin. Nyt vietän siis kahden viikon pääsiäislomaa ennenkuin palaan takaisin kouluun ja saan palautteet mun tekeleistä (jaiks!). Mun lukujärjestys on sama koko vuoden, mikä on tosi erilaista verrattuna Suomen koulujärjestelmään. Toivottavasti en ehdi totaalisesti kyllästyä mun aineisiin tän vuoden aikana!

Mietin kuinka paljon tässä ajassa on ehtiny tapahtua, miten paljon oon oppinu uusia asioita ja tutustunu mielettömän ihaniin ihmisiin. Torstaina mulla oli vimppa tunti liikkaa ja pelailtiin, heitettiin läppää ja pidettiin hauskaa ja mulle tuli yhtäkkii sellanen tosi hyvä fiilis, koska tajusin et olin oikeesti mukana niitten jutuissa. Mulle tuli sellanen olo, et oikeesti oon oppinu tuntemaan näitä ihmisiä syvemmin ja et ne on oikeesti mun ystäviä ja välittää musta. Vaikka vaihtarina oleminen on paljon rankempaa ku mitä ikinä osasin kuvitella, aina riittää niitä hetkiä jotka vahvistaa mulle, että oli oikea päätös lähteä tänne maailman toiselle puolelle.

Tulin postaamaan eilisen päivän kuvia Matarangi Beachilta, Coromandel Peninsulasta, koska huomenna (aivan liian aikasin...) lennetään hostmumin kans Queenstowniin ja sieltä eteläsaaren eteläisimpään kärkeen Invercargilliin (ja samalla kuulemma host isin mukaan 20 vuotta ajassa taaksepäin) tapaamaan mun hostveljen perhettä.

First term in school is finally over. Three weeks ago I thought that I will not survive with all these history essays and other school work. I am really ambitious, and it was really frustrating to me, when I saw that everyone else was doing so well and working fast, when I was trying to find the right words that I wanted. But as an exchange student, that is daily for you. Sometimes when you are explaining something, but you don't know exactly the right word, and you try to round it, and end up with situation that no one understands what you are trying to say:D But here we are, on Easter holiday, and I managed to do everything on time! Next term I will have the same time table than I had in term 1, which is really weird for me!

On Thursday we had Sport and Leisure on 5th period and I had so much fun. Suddenly I just felt really good, because I realised that I like these people around me, and they like me. I have learnt so many new things, and met so many new people, and finally I can say that I know these people, and they are my friends. I would never have known that being an exchange student can be this hard. Still I am not regretting my choice to travel to the other side of the world without my friends and family.

Tomorrow morning (way too early) I am heading to Invercargill with my hostmum, to meet my hostbrother Andre and his family. Below you see pictures from yesterday when we drove to Matarangi beach (I managed to avoid the sharks...)












torstai 10. huhtikuuta 2014

it is raining, man







Otsikko on seurausta mun hostiskän ilmaisusta, kun hän nappas mut kyytiin mun kävellessä kotiin koulusta, läpimärkänä, sadetakki toisessa kädessä ja suljettu sateenvarjo toisessa. Siinä vaiheessa kun tajusin että mulla oli sateenvarjo repussa, se tieto oli jo turha. Syksy on virallisesti alkanut. Tänään oli viiminen kerta kun mentiin Sandspittiin, ja tulee kyllä niitä lapsia ikävä. Viimisen kerran kunniaks meillä oli "Sandspit World Cup", ja meidän joukkue edusti yllätys yllätys Suomea. Lapset oli ihan innoissaan kun opetin niille pari sanaa suomea :D Sadepäivän huipensi Nooran antama Aussie chai latte, juustokakku ja hiljainen sateen ropina. Huomenna ohjelmassa tyttöjen ilta, jossa illan menu on enchiladat jota en oo ikinä ennen maistanu! Hyvää alkavaa kevättä!

"It is raining, man" was the first thing that my host dad said to me after he picked me up on my way  home drenched , while carrying my rain coat on one hand and closed umbrella in my bag. This was my first "real" rain since I arrived here, so I wanted to actually feel it :D Today was my last time coaching kids at Sandspit Primary School, and I will miss my team! We had "Sandspit World Cup" and my team was surprise surprise representing Finland. The kids were excited when I taught them some Finnish words. They were so cute! Still, my highlight of the day was cheesecake with chai latte waiting for me at home. Tomorrow we will have a girls night out and we will eat enchiladas! 


maanantai 31. maaliskuuta 2014

Hokianga

Olin tänään aika pettynyt kun täällä ei kukaan keppostellu vaikka olikin aprillipäivä :( Samassa tajusin et apua nyt on jo huhtikuu! Mun oli tarkotus postata eilen mut maanantai meni vauhdilla ohi ja se sitten vähän jäi.. Mulla ei tälläkertaa oo sen kummempia tarinoita luvassa, mutta kuvia saatte senkin edestä. Vietettiin viikonloppu Hokiangassa Opononi nimisessä turisti slash kalastajakylässä ja maisemat oli ihan mahtavat. Saavuttiin perille perjantai-illalla kun oli jo aivan pimeetä ja aamulla kun astelin meidän parvekkeelle niin vastakkaisella rannalla kohosi valtavat vuoret jotka oli ihan sumun peitossa. Tää oli ehkä yks niistä jutuista mitä ees kuvien välityksellä ei voi ymmärtää, vaan se pitää vaan nähdä omin silmin. Uusi-Seelanti on ihan mielettömän kaunis maa ja luonto täällä on ihan mahtava.

I was kinda disappointed of the Aprils day here, because it seemed to be like totally normal day :( I also realised that it is already April! I was supposed to post yesterday but i preferred to watch Master Chef.. I spent my weekend on Opononi, Hokianga, which was absolutely the most beautiful place I have visited so far. I was amazed by the "Misty Mountains" on the other side of the harbour. I tried to take photos of them, but I guess this is that kinda thing that you just need to see by your own eyes. New Zealand is such a beautiful country, and you kiwis should sometimes just stop for a moment and look around. You live in a paradise!
















Paluumatkalla pysähdyttiin moikkaamaan maailman suurinta Kauri-puuta nimeltä Tane Mahuta. Se näytti ihan siltä puulta missä pöllö asuu Nalle Puhissa! 

On our way back home we stopped to see the famous Tane Mahuta. It remains me of that tree where Owl lives in Winnie the Pooh!

torstai 27. maaliskuuta 2014

get out of your comfort zone

Moni on pyytäny että linkkaisin teille jotain kiwibändejä, joten tässä niitä nyt tulee, toivottavasti tykkäätte! 






Tänään oli ihan tavallinen arkinen päivä, mutta liikkatunnilla mentiin läheiselle ala-asteelle nimeltä Sandspit Primary school. Oltiin suunniteltu kolmen hengen ryhmissä oppitunti joka sitten pidettiin 9 innokkaalle oppilaalle. Jännitin tätä (turhaan..) tosi paljon, koska vastuu oli iso ja sanasto oli mulle aika vierasta. Oon hyväksyny sen, että täällä joudun usein poistumaan mun mukavuusalueelta. Asioiden ei tarvitse olla edes suuria saadakseen sut tuntemaan olosi epävarmaksi. Toisaalta on hyvä välillä testata itteään, koska sen jälkeen olo on ihan mahtava. Sen takiahan mä tänne vaihtoon lähdinkin! 

Lapset oli ihan parhaita ja tottelevaisia, ja oli ihana huomata että oltiin niille oikeesti roolimalleja. Lopuks keksittiin meidän tiimille nimi joka oli niinkin luova kuin "The Best Team". Sain liikkaopettajalta (joka on täl hetkellä mun lempiopettaja :3) paljon kehuja ja positiivista feedbackia. Päivän kruunasi sushi jonka valmistin meidän perheelle illalliseksi. Jäljelle jäi vielä senverran että huomenna lounaalla voin tylsän leivän sijaan syödä sushia, nami! Nyt alan pakkaamaan sillä viikonlopuksi suunnataan Hokiangaan (älkää kysykö missä se on), palaillaan! :)


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Gateaway Camp


Mun viikonloppu kulu AFS:n Gateaway Campilla Waiwerassa, jossa tapasin kaikki AFS-vaihtarit Aucklandin alueelta. Meitä suomalaisia oli yhteensä kolme, mä, Vera ja Sofia. Sofia saapui Uuteen-Seelantiin kolme viikkoa sitten ja satuttiin (onneks koska Sofia on ihan parasta seuraa) vielä samalle chapterille. Aika tuuri meinaan meijän chapterilla on 9 vaihtarii ihan kaikkialta ympäri maailmaa. Puhuin Suomea ekaa kertaan piiitkästä aikaa, ja aluks vaan naurettiin sille miten tyhmältä se kuulosti. Cmoon miettikää esim. sanaa kärpänen...

Leirillä tutustuin tosi moneen uuteen ihanaan ihmiseen, mut toisaalta oli tosi raivostuttavaa kun esim. ranskankieliset hengas omassa porukassaan ja puhu pelkästään ranskaa. Ja espanjankieliset... ja saksankieliset... Yksilöinä kaikki oli tosi mukavia mutta porukassa teki kyllä mieli välillä lyödä niitä :DDD Meillä oli ryhmät jossa oli about 6 vaihtaria ja yks leaderi. Ryhmissä puhuttiin mahdollisesta kulttuurishokista, koti-ikävästä ja muista ongelmista jos niitä oli. Oli tosi mielenkiintosta jutella kulttuureista ja niiden eroavaisuuksista. Puhuttiin siitä pitäiskö ihmisten peittää tunteensa vai osottaa tunteensa. Lattarikulttuurissa ihmiset on räiskyviä ja näyttää tunteensa häpeilemättä. Sanoin siihen että Suomessa ihmiset pyrkii peittämään tunteensa, koska se on "heikkouden" merkki jos ihminen ei pysty "hallitsemaan" itseään. Mun ryhmässä oleva lattarityttö oli ihan kauhuissaan ja mulle tuli sellanen olo ettei se oikein ymmärtänyt mitä yritin sanoa ja että oon ihan hirvee tunteeton kylmä ihminen. Yritin selittää että kyllä me näytetään tunteemme, mutta vaan ihmisille joihin me luotetaan, ei jokaiselle vastaantulijalle. 

Isoja eroavaisuuksia oli myös ihmisten tervehtimistavoissa. Lattareissa ihmiset tervehtii toisiaan (myös uusia tuttavuuksia) poskipusuin ja halauksin. Tähän sanoin sitten että no Suomessa me sanotaan moi ja virallisemmissa tapaamisissa kätellään toisiamme. Huomasin taas että tää lattarityttö oli taas ihan ihmeissään että mikä meissä suomalaisissa oikein on vialla :D Yritin taas kerran selittää että esim. halaus on meille "spesiaalimpi" ja halataan niitä ihmisiä jotka on tärkeitä meille. Leirin aikana itseasiassa tulin tosi läheiseksi tän tytön kanssa ja hän opetti mulle miten annetaan oikeaoppisesti poskisuudelma niinkuin siellä missä hän asuu ja leirin lopuks halattiin toisiamme ja sanoin että hän on mulle tosi tärkee.

Oon nyt superlaiska ja laitan vaan Veran meidän fb-ryhmään laittamia kuvia leiristä, nauttikaa näistä ja KIITOS VERA! :)

I spent my weekend on AFS Gateaway Camp in Waiwera and finally met all AFS-students around Auckland. There is two other girls from Finland as well as me, Sofia and Vera. Sofia and I are also on the same chapter, what a wonderful coincidence! Now I can share my spider phobia and stupid jokes with someone! I spoke Finnish for a long time and it sounded soooooo stupid! We were just laughing all the time when we realised that we didn´t even know how to speak it anymore.

At the camp I met wonderful people from all over Chile, Argentina, Brazil, Iceland, Denmark, Germany, France, US, Switzerland and Finland of course:D We had groups of six persons and a leader. We talked about cultural shock, home-sickess and stuff like that. It was really interesting to hear about other peoples cultures. I realised how different my culture and values are e.g from culture in Latin America. In Finland we prefer to hide our emotions and always be "strong". But that doesn´t mean that we wouldn´t feel or have any emotions, we just show them to people that we trust. 

Other difference was how we greet people we just met. In Finland it is normal to just say hi, but in Latin America people hug and kiss each other. I still don't think that people in Finland are rude or something, this is just the way we do things. This might sound really weird but we don´t "small talk", we just talk when we actually have something to say:D But by the end of the camp I think that everyone learned something new other countries (Fran taught me how to do proper kiss on the cheek!!) and made new friends from all over the world :)

Here is some pictures that i took from our facebook group, THANKS VERA FOR THE PHOTOS! :)





The Finns / Suomitytöt







keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

waiuku college

Sain itseasissa inspiraation tähän postaukseen lukemalla Veran blogia, jonne hän oli kirjottanu omasta koulustaan Uudessa-Seelannissa. Oli hauska lukea ja huomata yhtäläisyyksiä mutta myös eroavaisuuksia.
Kerroin jo jotain mun koulusta täällä, joten pahoittelen satunnaista toistoa, mut nyt saatte tarkemman postauksen, KUVIEN KERA. 

Waiuku Collegessa on n.700 oppilasta vuosiluokilla 9-13. Meidän vuosiluokalla on mun arvion mukaan n. 60-70 oppilasta, koska täällä on tosi yleistä että ihmiset droppaa ja lopettaa koulunkäynnin kesken ja menee vaan töihin :/ Osaan nyt suunnilleen kaikkien nimet, tai ainakin tunnistan naaman. On ihana kun kaikki moikkailee kun kävellään ohi. Oon ehtiny tutustua jo tosi moneen ihanaan ja mun tyyliseen ihmiseen, mutta kyllä ne on vielä valovuosien päässä siitä miten läheisiä ootte mulle kaverit siellä Suomessa :)

 Kaikilla muilla vuosiluokilla paitsi meillä Year 13 on käytössä pakolliset koulupuvut, mutta meillä riittää mustat kengät/sandaalit, mustat housut/shortsit/hame ja valkonen paita, jonka päälle voi halutessaan laittaa mustan paidan. Tykkään tosi paljon mun koulupuvusta, vaikka se ei mikään virallinen uniformu olekkaan. Perjantaisin meillä on muftiday (jos ollaan käyttäydytty hyvin eikä esim. sotkettu common roomia...) eli kaikki Year 13 saa laittaa "siviilivaatteet" päälle. 

Koulupäivät vietetään pääosin ulkona, ja luokkaan mennään vaan oppitunnille. Kotoa tuotu lounas (tai kanttiinista ostettu epäterveellinen vaihtoehto) syödään siis ulkona. Ilmaisesti lämpimästä kouluruuasta on turha täällä unelmoida! 

Mun koulupäivä alkaa 8.45 ja päättyy 15.15, poikkeuksena keskiviikko jolloin päästään kotiin jo 14.20. Aamun ekan oppitunnin jälkeen on vartin morning tea, jollon mennään oman Form Teacherin luokkaan ja käydään läpi päivittäiset asiat. En vieläkään muista mun opettajan nimeä, mutta mun luokan tunnus on 13MU. Morning tean jälkeen tulee Period 2, jonka jälkeen on 30 minuutin Interval. Tän jälkeen on kaks oppituntia putkeen, 45 minuutin lounas, viiminen oppitunti ja onkin aika lähteä kotiin. Jos sulla on hypäri esim. iltapäivän viimisellä tunnilla, saat lähteä kotiin, mutta kesken koulupäivän et saa poistua koulun alueelta. (Paitsi lounaalla kun lähdetään ostamaan sushia :3) 

Tällä hetkellä mun aineina on siis Turismi, Englanti, Hissa, Business Studies ja Sport and Leisure. Lukujärjestys on luotu niin, että jokaisella oppilaalla olis 6 ainetta, mutta Year 13 oppilailla on vaan 5, koska level 3 on niin paljon vaativampi. Joka päivä on siis hypäri eli "study period", mutta ainakin vielä nää opiskeluhetket kuluu pääosin common roomissa hengatessa. Iso ero verrattuna koulunkäyntiin Suomessa on se, miten opettajia puhutellaan. Opettajia ei puhutella nimillä (saatikka lempinimillä..) niinkuin Suomessa, vaan muodollisesti Sir, Mrs. tai Ms. Oon edelleenkin vähän pihalla ketkä mun naispuolisista opettajista on naimisissa ja ketkä ei joten varmuuden vuoks kutsun kaikki Ms. :D Toinen eroavaisuus koulunkäynnissä verrattuna Suomeen, että täällä on oikeestaan susta itsestä kiinni aiotko panostaa koulunkäyntiin vai et. Opettajat ei niinkään "opeta", vaan sun pitää itse tutkia asiota ja tehdä sulle annetut tehtävät, sillä opettajat ei tuu kädestä kiinni pitäen tarkistamaan ootko sä ymmärtänyt ja tehnyt tehtävät vai ootko sä vaan snap chatannu koko oppitunnin. (Ainiin, KAIKILLA täällä on Snapchat.) En kuitenkaan sano että opetus tai koulunkäynti täällä ois huonotasosta, se on vaan erilaista. 

Koska oon Uudessa-Seelannissa koko lukuvuoden, on mulla mahdollisuus suorittaa NCEA-kokeet ja näin oikeesti läpäistä Level 3. Täällä ei myöskään oo samaa arvosteluasteikkoa kun Suomessa, numeroiden sijaan täällä on kirjaimet. N= Not Achieved (ei läpästy),  A= Achieved , M= Merit, E= Excellence. Olin super ylpee itestäni kun sain hissan esseestä Meritin, koska moni kiwi-oppilas ei ees läpässy. Tällä hetkellä vaativin aineista on varmaankin Englanti. Meillä on ollut pari viikkoa aikaa lukea neljä kirjaa/novellia jonka genre on dystopia. (Dystopia on Utopian vastakohta, en ala nyt avaamaan teille lisää, googlatkaa jos kiinnostaa...) Tarkoituksena on siis valita yhteys jota tutkii kirjojen välillä, ja kirjoittaa siitä tutkielma. Ens jaksossa käsitellään Shakespearea...

Tuntuu hullulta, että kun palaan Suomeen mulla on vielä 2,5 vuotta lukiota jäljellä, kun täällä mun kaverit menee yliopistoihin ja perustaa yrityksiä. That is so grown-up! 

Sorry I am to lazy to write this also in English, but I am just talking about school system here in NZ:D It feels crazy, that when I go back to Finland I still have 2,5 years left in highschool, while my friends here are studying in universities and starting business. That is so grown-up!



En tajunnu ottaa kuvaa common roomista sisältä, mut oikeestaan ihanalla ilmalla kaikki hengaa terassilla tai common roomin lähistöllä olevilla pöydillä. Common roomissa sisällä on tietokoneita, stereot, mikro, jääkaappi yms.Viimeviikolla Jori jopa kokkas pannukakkuja lounastauolla :D / I don´t have any picture from inside the common room, and on nice sunny day people mainly hang around on the terrace or tables close to the common room. There are computers, stereos, microwawe, fridge etc. Last week Jori even made pancakes!


Koulun pihaa / School yard


Välitunnilla pelataan rugbya ilman kenkiä, ihan normaalia / Boys playing rugby, barefoot, totally normal



Kaikki käyttää koulureppuja! / Everyone has backpacks as a schoolbags!


Liikkasalit / Gyms





Kirjasto / Library





Koulun kanttiini / School canteen